TERVETULOA LAURAN VERSTAALLE!


WELCOME TO LAURA'S WORKSHOP!



December 23, 2009

Rauhallista joulua itse kullekin säädylle!




Näitä tulitikkurasioita uinuvine tonttuineen värkkäilin joulukorteiksi tänä vuonna. Rasian pohjaan liimasin hyvän joulun toivotukset. Rasia tonttuineen oli niin kevyt, että sen voi postittaa joulumerkillä kirjekuoressa.

Idea on kirjasta Oi ihana joulukuu (Outi Loimaranta & Marjo Koivumäki, Otava 2009), jota voin lämpimästi suositella. Kaikenlaista ihanaa ja toteuttamiskelpoista jouluun liittyvää käsityötä, koristetta, leipomusta ja lahjaideaa.

December 7, 2009

Piparkakkurakennelmia




Sunnuntai-piparkakkutaikinasta ja tomusokerikuorrutteesta saa rakenneltua kaikenlaista, vaikkei mikään jauhopeukalo olisikaan. Tämän kartanon kaavat ovat peräisin kirjasta Piparkakkutalot (Atena 2005). Taloa valaisee kynttilä (valaisi tosin vain hetken, sillä se alkoi sulattaa katon koristeena olevia ranskanpastilleja).


Kummipojalle pari joulua sitten päätynyt muumitalo on tehty valmiilla muumitalomuoteilla.


Tämän mökin kaavat ovat omaa tuotantoa.


Piparkakkulyhdyn ikkunat on valmistettu sulatetusta karkista. Yläreunan sokerikuorrute on dipattu huurrevaikutelman tuoviin kookoshiutaleisiin. Sisällä tuikkukynttilä.

November 22, 2009

Kirjakortti: Onnea 50-vuotiaalle! 2





Kirjakortti: Onnea ylioppilaalle! 2






Kirjakortti: Onnea ylioppilaalle! 1




Tämä kirjakortti oli tilaustyö kitaraa soittelevalle ylioppilaalle.




Kortin sisälle on upotettu ylioppilaslakiksi maalattu plektra.




Pieni Fender Stratocaster on tehty vanerista ja koivusta. Kielet ovat ompelulankaa.

Kirjakortti: Onnea rippilapselle!




Kannen syvennykseen on tekstattu Anna-Mari Kaskisen runo.



Kirjan sisällä on pikkuruiset Lönnebon rukoushelmet.

Kirjakortti: Onnea 50-vuotiaalle! 1




Kirja vai kortti - kortti vai kirja? Tämän kirjakortti oli tilaustyö 50-vuoden portista läpikäyvälle puutarhanystävälle. Päällyspaperi ja kannen aukon taustakuvapaperi ovat matkamuistoja ah niin ihanasta Firenzestä.

Pikkuhuussi




Tämä pikkuinen huussi on vielä tekovaiheessa. Pullot, purnukat, pyyhkeet ja muu kylppäri-irtain odottavat valmistumistaan.
Vessa on rakennettu Ikean vitriinilaatikkoon (19,5 x 14 x 8 cm). Pönttö, lavuaari, peili ja tapetti ovat Euro Mini'sin tuotteita. Hyllyt ja wc-paperiteline ovat vaneria, wc-paperi wc-paperia :)

November 21, 2009

Tiernapojat ja muuta jouluväkeä




Kultaa ja kimallusta rakastavat tiernapojat syntyivät kuohuviinipullojen korkeista. Vasemmalta oikealle: Knihti, Herootes, Murjaanien kuningas ja Mänkki. Poikien vaatteet on tehty askarteluhuovasta ja koristenauhoista. Silminä ja neninä on puuhelmen puolikkaat, hiukset on tehty puuvillalangasta. Knihdin kypärä on saksilla muotoiltu puolikas muovikotelosta, jonka sisällä oli muovikäsineet hiusten värjäystä varten. Kypärän päälle on liimattu koristeeksi pinssin lukko ja koko komeus on maalattu kultamaalilla.


Korkeista syntyivät myös tonttutyttö ja Lucia-neito. Tontun vaatteet on tehty fleecestä. Lucian seppele on piippurassia, kynttilät cocktail-tikkuja.

November 13, 2009

Strutsinmunalyhty




Tämä lyhty on tehty strutsinmunasta. Sen alaosassa on aukko, jota kautta voi laittaa tuikkukynttilän munan sisälle. Päällä on poistoaukko kynttilän lämmittämälle ilmalle. Munan kuorta on ohennettu tähtien kohdalta etikkasyövytyksellä (kuoren paksuus syövytetyissä kohdissa n. 1 mm). Valo kuultaa kauniisti tähtien läpi pimeässä.

November 11, 2009

Herra ja rouva Karhunen




Tämän karhupariskunnan tein hääkakunkoristeeksi uunissa kovetettavasta Fimo-massasta. Karhut ovat n. 10 cm korkeita. Kakku oli hyvää ja häät kaikin puolin aivan huipputilaisuus! :)


Sulhanen piilottelee selkänsä takana golfbägiä.

November 10, 2009

Kirjastohuone





Antikvariaatin poistokorista löytyi Otavan Tietosanakirjoja (julkaistu 1910-luvulla). Pitkän harkinnan jälkeen päätin käyttää niistä muutaman osan miniatyyrihuoneen materiaaliksi. Liimasin kirjat yhteen ja leikkasin katkoteräveitsellä kirjojen sisälle onton tilan, jota sitten aloin remontoida lukuhuoneeksi.





Lattialankut on tehty petsatuista askartelusäleistä, kirjahylly balsasta. Tapetit ovat kirjan omat etulehtipaperit, siis ehtaa 1910-lukua. Kirjahyllyn kirjat on askarreltu Euro Mini'sin kirjapakkauksesta. Kirjahyllyn päällä oleva hevospatsas on avaimenperä, pullolaiva on Tiimarista.



Lukulampun jalka on tehty Nasolin-pullon korkista, paperivarjostimen sisällä on led-lamppu. Lampun paristo on kätketty lipaston sisälle, virtakatkaisin on nojatuolin alla. Taulukehykset ovat nappeja, seinäkellon viisarit ovat peräisin edesmenneestä rannekellostani.




Nojatuoli ja jalkarahi on tehty konepahvista, balsasta, superlonista ja puuvillakankaasta. Tyynyn pitsi on virkattu rullalangasta. Kukkapylväs on shakkinappula (torni), kukkaruukku on hammastahnatuubin korkki ja kukan lehdet ovat maalattua maalarinteippiä sekä rautalankaa.

Joulukortteja: viime vuosien satoa




Eko-Enkelin idea on Taika-lehden joulunumerosta 2007. Enkelin vartalo on pahvilaatikkopahvia. Korttipohja on ekokartonkia, enkelin taustalla on valkoista mulperipaperia. Siivet ovat paperinarua, jalat ja kädet hamppunarun pätkät, joiden päissä on puuhelmet. Enkelin hiukset on purettua hamppunarua.



Aukeavan oven takana jouluruno: "Avaatko oven joulun tulla..." Ovi ja saranat on leikattu kartongista ja koristeltu puuvärikynillä. Kranssi on kiepautettu vihreästä piippurassista ja koristeltu pienillä lasihelmillä ja rusetilla.



Hannele Huovin hiiriruno on tekstattu irtoteräkynällä ja valkoisella musteella. Lumilyhdyn pallot on revitty valkoisesta mulperipaperista. Hiiri on harmaata askartelupaperia, hiiren häntä ompelulankaa.



Piparkakkuhevonen on leikattu ruskeasta kartongista, koristeet valkoisesta. Hevosen pilkut on tehty reijittäjä. Pienet piparkakut on lävistetty ruskeasta kartongista kuviolävistäjällä ja koristeltu valkoisella geelikynällä.



Piparkakkutalokortti on kaksiosainen, talon sisällä on Sirpa Karjalaisen runo.




November 9, 2009

Aasirouva





Tämän luonnollisen kokoisen aasin (säkäkorkeus n. metri) valmistin muutamia vuosia sitten paikalliselle seurakunnalle. Aasi on saanut esiintyä monissa joulu- ja pääsiäiskuvaelmissa, tosin vain rekvisiittana, sillä ratsastamista sen hento selkä ei kestä.




Aasi on rakennettu superlonista, kanaverkosta, harjanvarsista ja huovutusvillasta. Rakenne on tehty tarkoituksella kevyeksi, jotta aasirouvaa olisi helppo kuljettaa paikasta toiseen.




Tässä aasi on kuivumassa huovutuksen jälkeen kylpyhuoneessa.

November 8, 2009

Café Sininen Kahvipannu





Idea tähän kahvilaan löytyi Susan ja Martin Pennyn kirjasta Miniature Worlds in 1/12 Scale (kirjassa on myös monta muuta ihanaa projektia, toim. huom.). Löydettyäni myyjäisistä kymmennellä markalla sopivan alumiinisen kahvipannun, pääsin vihdoin toteuttamaan kahvilaa.




Suurin haaste oli tehdä aukko pannun kylkeen. Poran, sahan, taltan ja viilan avulla aukko syntyi hitaasti mutta varmasti.




Maalasin pannun sisältä ja ulkoa puolihimmeällä Helmi-kalustemaalilla. Koska pannun pohja ei ollut tasainen, valoin uuden lattian Eri-Keeper-liimasta.




Lattialankut sahasin askartelusäleistä ja petsasin ne "tumma tammi"-vesipetsillä. Petsin päälle vedin kerroksen Natura-lakkaa.





Kattoparrut on tehty balsasta. Ne ja myymäläkalusteet on petsattu tumman tammen väriseksi. Kannen alle, välikaton päälle on asennettu kahvilan valaistusjärjestelmä led-lamppuinen ja paristoineen. Ledien katkaisin on etummaisen kattoparrun takana katossa.




Kahvilan herkut on valmistettu Cernit-massasta. Myyntitiskin takana olevassa hyllyssä on taikataikinaleivonnaisia (ei näy kuvissa kunnolla). Kassakone, kahvipannu ja astiat on ostettu valmiina.




Kamina on tehty filmipurkista, parista napista ja helmestä sekä haitaripillistä. Tämä kyhäelmä on maalattu siniseksi Helmi-kalustemaalilla.

Tästä kaikki alkoi: Pikkukeittiö





Tämä pieni keittiö on ihka ensimmäinen pienoismallini vuodelta 1998. Se valmistui koulussa puutyökurssilla, aiheena oli valmistaa jouluinen ikkunakoriste. Kehykset ovat koivurimaa, takaseinä vaneria. Tapetti on ylijäämää vanhempieni wc-remontista. Huonekalut ovat koivua, leivonnaiset Cernit-massaa ja taikataikinaa. Lahjapaketit on päällystetty origamipaperilla, joka on ajan mittaan kovasti haalistunut.

Kettukintaat





Huovutustyö vuosien takaa, opiskeluajoilta. Kintaat on huovutettu Pirtin kehräämön villasta, kettu- ja marjakuviot on reunustettu ketjupistoin muliinilangalla. Käytössä kintaat ovat ehkä kerran talvessa: ne ovat epäkäytännöllisen paksut ja valkoiset :)

November 4, 2009

Tästä se alkaa... (Ollin huone)



Tervetuloa lukemaan blogiani. Vähän on vielä bloginpito hakusessa, mutta eiköhän tässäkin lajissa harjaannu pikkuhiljaa. Aikomuksenani on kirjoitella teoksistani, uusista, vanhoista ja vähän keskeneräisistäkin projekteista.


Ensimmäisenä esittelen teoksen muutaman vuoden takaa: Ollin huone. Se on rakennettu siniseksi maalattuun Ikean vitriinilaatikkoon (koko n. 20 x 30 x 8 cm). Osa tavaroista on valmiina hankittu, osa itsetehtyä. Kuvia voi klikata suuremmiksi.


Mobilen eläimet on sahattu 1 mm vanerista, tukiristikko on tehty tulitikuista. Mobilen isompi esikuva on aluperin tehty kummipojalleni. Kello on siniseksi maalattu nappi, johon on liimattu paperinen kellotaulu ja balsaviisarit.


Liitutaulun liidut, värikynät lattialla sekä keppihevosen kädensijat on tehty hammastikun pätkistä. Keppihevonen on tehty vanerista, grillitikusta sekä muliinilangasta. Punainen leikkiauto on Kinder-yllätys.


Nukkekoti on konepahvia, sen kalusteet ovat balsapuusta ja hammastikuista. Kaappi on tuunattu halpisnukkekodinkaluste.


Keinuhevonen on valmistettu vanerista, balsasta ja muliinilangasta (tässä kuvassa hepan harja on vasta puolitekoinen). Hevonen ja suurin osa muista tekeleistäni on maalattu Plaidin Folk Art- ja LeFranc & Bourgeoisin Talonpoikaisväri -askartelumaaleilla.