TERVETULOA LAURAN VERSTAALLE!


WELCOME TO LAURA'S WORKSHOP!



August 21, 2012

Täällä taas


Lauran verstaan pitkä hiljaiselo alkaa olla päättymässä. Muutin toukokuussa uuteen asuntoon ja kesä onkin mennyt laittaessa uutta kotia kuntoon. Vihdoin alkaa olla valmista ja voi taas keskittyä muuhunkin kuin tapetointiin, muuttolaatikoiden purkamiseen ja tavaroiden paikoilleen asetteluun.

Kesän aikana ei tullut tehtyä juuri muita käsitöitä kuin vähäistä virkkailua. Elokuun alussa eräänä päivänä olin Amigurumipajan Reijan kanssa Haminan torilla myymässä amigurumeja. Virkkasin torille muutamia kissoja, jotka alla olevassa kuvassa ovat vielä käsiä, jalkoja ja suita vailla.


Kyseisellä viikolla Haminassa oli sotilasmusiikkitapahtuma Hamina Tattoo. Ihmisiä oli liikkeellä, sää suosi ja kauppa kävi hyvin, vain muutama kissa jäi myymättä.


Seuraavana päivänä veimme kummitytön kanssa uutta kotia vaille jääneet kissat keinumaan lohdutukseksi. (Kuvan kissoista oikean puoleisin on kummitytön oma, joka tuli tapaamaan sisaruksiaan.)


Muuton yhteydessä tuli taas kerran havaittua kuinka paljon lankaa sitä onkaan kertynyt nurkkiin. Aloin virkata talven varalle lämmintä torkkupeittoa Novitan Puro -langasta, jonka vanhoja värisävyjä olin haalinut alennusmyynneistä. Kauppoihin ilmestyi sopivasti elokuussa myös Puron uudet värisävyt, joita oli tietenkin pakko ostaa muutama kerä kokeilumielessä. Langanpätkiä ja saumurisuhruja -blogin Wiliske on muuttamassa pesueineen Antwerpeniin ja omalta osaltani kevensin heidän muuttokuormaansa kolmella Puro Aallokko-kerällä, jotka virkkaan peittoon, kiitoksia niistä! Siniset ruudut muistuttakoon heidän eläväisestä perheestään :)

Virkkaan peittoa 5 mm koukulla ja virkkaaminen sujuu joutuisasti. Paloja on nyt noin 40 ja vielä tarvitaan toinen mokoma. Enemmän peitosta kunhan saan sen valmiiksi (toivottavasti ennen ensi kevättä).


Nyt aion olla ahkera ja tehdä paljon postauksia loppuvuoden ajan. Hyvää syksyä teille lukijani!


6 comments:

  1. Onnea uuteen kotiin♥! Ihan jäi väliin naapurikylän juhlat, harmi. Olisi voinut tulla tervehtimään torille.
    Kiva kissakokoelma.

    ReplyDelete
  2. No jo oli aikakin!

    ReplyDelete
  3. Kauniita tilkkuja!! Ja suloisia nuo amigurumi-kisut tuossa seuraavassa postauksessa.. :)

    ReplyDelete
  4. niin lutusen suloisiii noi kissat ovat voi, kun osaisi ïttsekkin tehdä noin ihaniiii.. Onnea uuteen asuntoon ja iloista syksyä toivoo: Nukkekoti Jie

    ReplyDelete
  5. Söpöjä kissoja! :)
    Millä hintaa olet myynyt noita?

    ReplyDelete